| |
Keijo putkahti maailmaan Urpolan ruokapöydälle. Hän katseli pitkään outoja kasvoja pöydän ympärillä, mutta ei löytänyt isäänsä, Kerpoa, niiden joukosta. Äitinsä hän kuitenkin tunnisti, jonka kanssa Keijo elikin ensimmäiset 10 vuotta elämästään. Tämän poikaystävä, Urpo, ei kuitenkaan tuntunut miellyttävältä. Urpo yritti useaan otteeseen murhata, tappaa ja välillä jopa surmata Keijoa. Hän ei kuitenkaan onnistunut aikeissaan, koska Keijo oli opetellut jo kohdussa useita itsepuolustuslajeja. Moni Keijon sukulaisistakaan ei pitänyt hänestä, sillä he kantoivat yhä kaunaa siitä, että tämä oli syntyessään ruiskauttanut boolit Urpolan juhlapöydästä heidän syliinsä.
Jonkin verran tuosta vielä vartuttuaan Keijo saikin tietää hänen isänsä olleen riidoissa Urpon kanssa. Urpo oli kateuttaan itsemurhauttanut kaikki viisi Kerpon palkintokamelia ja tämän Keijo aikoikin kostaa. Niinpä hän aikuistuttuaan menikin töihin *Urpon possujalostamoon*, jotta saisi usein olla johtaja Urpon lähellä tehdäkseen ratkaisevan iskun. Valitettavasti Urpo sai tästä vihiä ja lähetti Keijon "lyhyelle" työmatkalle Sepi Jalmarisen karjufarmille. Todellisuudessa hän aikoi jättää Keijon sikopaimeneksi noille laitumille koko tämän kirjoitelman loppuriveille asti.
Niinpä Keijo eleli Sepin ja hänen sikojensa parissa autuaan tietämättömänä maailman pahuudesta. Eräänä kauniina päivänä, kun Keijo oli jälleen kerran paimentamassa porsaita hänen taivaansa kuitenkin muuttui syttäkin synkemmäksi. Keijo, nääs, huomasi, alkaessaan syödä eväitä, että joku pirullinen sielu oli puhkaissut pohjan hänen Piltti-Kola mukistaan. Tämä kuppi oli ollut ainoa hänen suvultaan jäänyt muistojutska, joten sen särkyminen sai Keijon sapen todella kiehumaan ja näyttämään varoitusmerkkejä räjähtämisen vaarasta. Keijo arvasi heti kuka oli syyllinen tähän julmaakin julmempaan terroritekoon. Jalmarisen kolmas vaimo. Keijo mietti hänelle kostoa ja päätti ajaa siat suohon. Hän vihjasi possuille, että läheisessä suossa tarjoiltiin ilmaisia drinkkejä ja pian olikin joka sorkka savessa saparoitaan myöten. Tämä ei kuitenkaan riittänyt Keijolle vaan hän halusi Jalmarisen vaimonkin kärsivän.
Tehtyään pitkään ja ahkerasti töitä Keijo oli saanut kerätyksi kokoon suuren armeijan vihaisia hyttysiä, yhden itikan sekä muutaman sääsken. Kun Jalmarisen eukko sitten lähti perinteiselle iltalenkilleen, taloa vastapäätä kasvavan omenapuun ympärille, niin jo usutti Keijo kaikki lentävät ötökkänsä hänen kimppuunsa ja niinpä jäi Jalmarisen eukosta jäljelle vain kuiva läntti. Samassa Jalmarisen talon ovi lennähti auki ja itse Sepi muljahti ulos oviaukosta vihaisen näköisenä isoisänsä vanhan mörssärin kera. Nyt tuli Keijolle kiire. Hän juoksi 40 peninkulmaa ja 12 mailia Sepi kannoillaan kunnes sai tämän lopulta väsytetyksi ja luopumaan takaa-ajosta. Keijo kuitenkin huomasi eksyneensä pimeään ja peloittavaan metsään, eikä hänen korvalappustereoissakaan ollut enää virtaa. Sudetkin kuuluivat ulvovan Kalevalan kannaksella. Mitä tehdä?
Kierrettyään jonkin aikaa ympyrää Keijo tapasi Virtasen eukon. Heidän siinä jutellessa kertoi rouva Virtanen, että ollessaan löytöretkellä Lapissa hän oli havainnut siellä Keijon vanhemmat sekä tämän veljen ja sisaren. Tämän kuultuaan Keijo ei epäröinyt hetkeäkään vaan lähti siltä seisomalta etsimään Lappia. Aikaa vierähtikin melkoinen tovi, sillä matkaa oli paljon, emmekä saa unohtaa, että hän oli yhä täysin eksyksissä metsän siimeksessä. Loppujen lopuksi Keijo löysikin perheensä asumassa punaisessa mökissä, jota reunusti valkoinen säleaita. Sitten seurasi iloinen jälleennäkeminen ja lämpimät tervehdykset. Äiti kertoi kuinka oli luullut Keijon jo kadonneen ja kuinka hän oli jättänyt Urpon, kun tämä ei ollut voittanut lotossa vielä toisella yrittämälläkään. Hän joutui kertomaan myös surullisen uutisen, kuinka heidän vanha, kallis ja vastapaikattu jauhosäkkinsä oli kadonnut marjapolulle. Keijolle yritettiin keksiä monenmoista työtä, mutta kun pitsiliinojen virkkuu tai isoisän vanhojen kalsarien parsinta ei tuntunut miellyttävältä hänet lähetettiin viemään lämpimäisiä isoäidilleen. Keijo sonnustautui punaiseen vaatekertaan ja lähti matkaan.
Keijon käveltyä jonkin aikaa metsässä, hän tapasi harmaaseen turkkiin pukeutuneen herran, jolla oli suuret korvat ja suuri suu. Tämä hyväkäytöksinen nuori mies sanoi nimensä olevan herra Sisu. Hän myös tarjoutui viemään lämpimäiset perille, jos vain saisi lainaksi noita hienoja punaisia vaatteita. Keijo suostui ehdotukseen, luovutti päällysvaatteensa ja kääntyi kotimatkalle. Jonkin aikaa tallusteltuaan hän havaitsi jotankin tienposkessa. Tarkemmin katsottuna Keijo huomasi sen olevan jauhosäkki. Tästäpä hän riemastui ja lähti iloisella mielellä viemään sitä kotia kohti.
Kotiin päästyään Keijo esitteli löytämäänsä hienoa jauhosäkkiä, mutta samassa äiti huomasi sen olevan heiltä kauan sitten marjapolulle kadonnut säkki. Tämän kuultuaan Keijon mielen valtasi murhe. Hän, näet, luuli saavansa pitää tämän säkin itsellään, mutta nyt se oli luovutettava perheelle. Keijo suunnitteli jo itsemurhaa, mutta hänen äitinsä esteli häntä ja kehoitti Keijoa menemään perunakellariin viilentämään mielensä levottomuutta. Siinä samassa Keijon päähän putosi ajatus. Tämä olisikin sopiva hetki käydä kostamassa Urpolle. Niinpä Keijo valmistautui kostoretkelle. Hän luikautti jalkoihinsa sodantakaiset rullaluistimensa, nosti selkäreppuunsa pienoismoottorisahan, upotti taskuunsa kaksi pöytätennispalloa ja heitti korvansa taakse siskonsa lemmikin, tappajamarsun. Nyt Keijo oli valmis sotaan. Avatessaan ulko-ovea äiskä heitti ilmaan jonkin lauseen, johon Keijo vastasi hajamielisesti. Sitten hän sulki oven takanaan ja lähti luistelemaan kohti pimeää.
Aamuvarhain Keijo oli viimein päässyt kaupungin laidalle ja *Urpon possujalostamo* näkyi jo. Hän pysäytti itsensä röhkivän varaston kohdalle. Tarkemmin kuunnellen röhkintä kuuluikin sen sisältä. Keijo oli löytänyt etsimänsä. Hän kaivoi repustaan pienoismoottorisahan ja alkoi tehdä sillä reikää varaston seinään. Kun aukko oli valmis, Keijo otti tappajamarsun korvansa takaa, heitti sen sisälle ja suojautui lähistöllä seisoskelleen eläkeläispapparaisen selän taakse. Eikä mennyt montaakaan hetkeä ennen kuin 500 päinen sikalauma työntyi varaston seinien läpi kauhusta valkoisena kuin isoäidin vasta pyykistä tulleet liinavaatteet. Porsaat näyttivät suunnistavan kohti rannikkoa, mutta kiersivät kaupungin keskustan kautta hakemassa päivittäisen viiliannoksensa ~Veijon Viiliparatiisista~. Keijo oli saanut työnsä tehtyä ja suuntasi otsansa kotia kohden. Samassa naamavärkkäänsä lennähti Ilta-Lehden uusin numero. Etusivun pääotsikkona oli: "Mummo syöty mökissä Marjapolulla tekohampaitaan myöten. Mahdollisista mahavaivoista kärsivä punavaatteinen peto yhä vapaalla jalalla". Keijo päätti lueskella lehteä matkallaan kotiin.
Kotipihalla Keijoa kuitenkin odotti hirveä ja hieman karmaisevakin näky. Urpo oli rakennuttanut hänen kotitalonsa viereen valtavan, punaisen, trumpettitehtaan. Hänen perheensä oli jo hukkunut melusaasteeseen, mutta Keijo itse ei aikonut langeta tuohon ansaan. Hän kääntyi ja aikoi palata metsään, kun samassa kuuli takaansa kurnutusta. Se oli Jäyste. Keijon virtuaalisammakko ja hänen neljänneksi paras ystävänsä. Yhdessä he sitten lampsivat metsään pyydystämään jotakin syötävää, sillä nälkä kasvoi kasvamistaan.
Valitettavasti he sattuivat kulkemaan sen paikan ohi, josta Keijo oli löytänyt jauhosäkin. Tuon saavuttamattoman säkin kuva täytti hänen mielensä niin, että pian tuntui, kuin jauhoa olisi valunut hänen korvistaankin. Suru tuli Keijon puseroon ja levisi siitä koko ruumiiseen. Hän ei kestänyt enään vaan kaivoi toisen pingispallon taskustaan ja heitti sillä itseään päähän niin kovaa kuin suinkin voi. Näin Keijo, Kerpon poika vaipui syvääkin syvempään uneen ja aloitti kulkunsa kohti manalan portteja.
|
|