| |
Ystävämme Vilpo Torso oli pakkaamassa tavaroitaan. Hän oli lähdössä laivamatkalle. Vilpo ei ollut koskaan ollut merillä, joten häntä vähän pelotti. Vilpo pakkasikin ylimääräisen laukullisen kertakäyttökalsareita yllättävien kosteusvuotojen varalle. Hän oli maksanut 20 vuoden säästönsä ja pantannut huvilansa, jotta saisi ensimmäisen luokan lipun tähän vastavalmistuneeseen, uppoamattomaan, maailman suurimpaan ruuheen, Titaniciin.
Vilpon tehdessä tuskallista valintaa keltaisten ja punaisten sukkien välillä, puhelin yllättäen soi epävireisellä äänellään. Vilpo hyppi iloisesti vastaamaan, mutta kun hän vihdoin ja viimein sai selvää vanhan (mutta pidemmän päälle halvan) eläkeläistiedustelijamummon salaviestistä, Vilpon ilme muuttui syttäkin synkemmäksi. Laiva lähtikin Southamptonista, Isosta-Britanniasta eikä suinkaan Rovaniemeltä, kuten Vilpon medio-eno oli ennustanut. Täti vannoi ja vakuutti, että eno osasi asiansa, mutta niinpä vain oli taas mennyt syömään niitä viimevuotisia tähtitorttuja, jotka olin itse leiponut. Ne kun saavat enon niin helposti huppeliin. Nyt tuli Vilpolle kuitenkin sikakiire. Hän sitoi kaikki viisi matkalaukkuaan kolmipyöräisensä tarakalle ja sotki länteen Luonnonystävät vielä housuissaan.
Lopulta Vilpo oli päässyt Englantiin. Hänen vaatteensa olivat vielä hieman märät pitkähkön uintimatkan jälkeen, mutta perillä oltiin ja vieläpä ajoissa. Pyöränsä Vilpo oli jättänyt mantereelle, sillä se olisi saattanut ruostua matkan varrella. Tietenkin hän oli sitonut sen kiinni lehmän jalkaan, jottei kenellekään tulisi taatusti mieleen varastaa sitä. Nyt Vilpo oli kuitenkin ehtinyt jo Titanicin vieressä olevalle laiturille ihastelemaan laivan uljaita muotoja ja omia kengännauhojaan. Sitten hän lähti kulkemaan lankkusiltaa pitkin kohti laivan sisäänahtamisreikää. Silta tuntui yllättävän loputtomalta. Vilpon kuljettua 40 minuuttia, hän päätti pistää juoksuksi, sillä hän halusi päästä pikimmiten eroon raskaista matkatavaroistaan. Kävi vain niin mieltäkääntävästi, että juuri kun Vilpo oli astumassa laivaan, hän liukastui yhteen sillalle huolella asetelluista banaaninkuorista, jotka hievahtamatta odottavat sopivaa tilaisuutta hyökätä uhrin kengänpohjaan. Vilpo humpsahti satama-altaaseen ja kaikki hänen matkatavaransa lennähtivät ulos auenneista matkalaukuista. Vilpo yritti turhaan saada niitä kiinni, sillä tuuli puhalsi osan avomerelle ja loput painuivat pohjaan. Hänen oli vuokrattava vene ja sukelluspuku.
Kun Vilpo neljän vuoden etsinnän tuloksena oli viimein löytänyt tavaransa eri puolilta Atlantia, hänen edessään oli uusi laivaan kohdistunut sisäänpääsy-yritys. Tällä kertaa Vilpo varoi tarkoin banaaninkuoria, mutta siitäkin huolimatta hän liukastui ja putosi jälleen mereen. Seitsemännellä kerralla Vilpon suojelusenkeli ei enää kestänyt katsella, vaan saattoi hänet turvallisesti laivan sisälle. Nyt Vilpon oli etsittävä oma huoneensa. Se kävikin yllättävän helposti. Hän ei ehtinyt aiheuttaa kuin kahdessa laivan kerroksista katastrofin ennen kuin löysi kämppänsä. Se oli tyrmäävään hintaansa nähden melko pieni, mutta se ei Vilpoa haitannut. Viime vuosikymmenet olivat olleet rankkoja ja nyt hän halusi vain levätä. Sänkyä vain ei löytynyt, joten Vilpo nukahti vuoteeseen ja nukkui hyvin, hyvin pitkään.
Vilpon sitten herätessä Titanic oli ollut matkalla jo kauan. Samassa hänet valtasi tunne, joka tulee vain kahdesti vuodessa. Nyt oli päästävä vessaan ja äkkiä. Vilpon vääntäessä torttua, muut matkustajat eivät arvanneet kahden suuronnettomuuden lähestyvän. Ensimmäinen oli jäävuori ja toinen uskomattoman paha lemu, joka levisi muuan herra Torson wc:stä. Yhtäkkiä laiva tärähti rajusti ja kaikki 5 kiloa tavaraa, jotka Vilpo oli vaivoin saanut työnnettyä ulos ruumiistaan, olivat hypähtäneet takaisin hänen suolistoonsa. Tätä ei Vilpo kuitenkaan jäänyt suremaan, sillä hän aavisti, että jotankin pahaa oli tapahtunut. Housut kintuissa hän juoksi ulos vessasta, mutta kömpästyi ja löi molemmat polvensa sekä kolmoisleukansa. Laiva tärähti taas kaataen kaksi kaappia Vilpon päälle ja pudottaen seinältä kirveen, joka sivalsi hänen kätensä katki, mutta sekään ei estänyt häntä konttaamasta käytävälle. Siellä ihmiset juoksentelivat Vilpon ohi eikä hän jaksanut enää pidemmälle. Samassa Vilpo huomasi baarin, jossa hän päätti käydä ottamassa pikku huikat saadakseen lisää energiaa. Kuinka ollakaan, baarin seinustalla oli myös paloletku. Vilpo puraisi siitä sopivan pituisen palasen ja teki lasson, jonka sitten heitti erään ohitse juoksevan ihmisen kaulaan. Tämä kuitenkin kuristui kuoliaaksi. Oli siis etsittävä uusi vetojuhta. Sitten tulikin sopiva. Kunnon läskimooses. Tuollainen hehtaarikaula kestäisi varmasti. Hänet lassottuaan Vilpo saikin ilmaisen kyydin kannelle. Vauhti vain oli niin hidasta, että Vilpon oli vauhditettava ratsuaan parilla raipan iskulla.
Kannella oli täysi paniikki. Vilpo ei tiennyt mitä tehdä, joten hän seurasi muiden esimerkkiä ja hyppäsi laidan yli. Alla sattuikin sopivasti olemaan pelastusvene, mutta Vilpo rysähti suoraan sen pohjan läpi. Pelastusvene upposi ja 20 ihmistä sen mukana. Vilpo ei lannistunut vaan kiipesi takaisin Titaniciin ja hyppäsi seuraavaan pelastusveneeseen samoin seurauksin. Vasta hukutettuaan 150 henkeä, löytyi paatti, jonka pohja ei pettänyt. Titanicin vajotessa hitaasti meren syvyyksiin Vilpo kaiveli taskuistaan tähtitorttuja. Meressä lillui useita veneitä, joissa kykki ihmisiä. Kapteenia vain ei näkynyt missään. Hän oli kai jäänyt lätkimään korttia lemmikkipossunsa kanssa laivan ohjaamon. Ihmekös tuo kun täälllä oli niin kosteaakin, ettei tänne viitsinyt tulla, ellei aivan pakko olisi. Niinpä Vilpo päätti ruveta itse kapteeniksi ja johtaa henkiinjääneet määränpäähän soutaen. Hän otti kurssin kohti New Yorkia, johon oli matkaa enää vajaat pari tuhatta kilometriä, ja lähti soutamaan. Valitettavasti kukaan ei lähtenyt Vilpon mukaan. No, hän lähti yksin, mutta soutaminen tuntui liian vaikealta, joten vilpo joutui hieman karsimaan väestöä. Hän tarjosi muille veneessä olijoille omatekemiä tähtitorttujaan ja pian Vilpo huomasi olevansa ypökaksin erään vanhan mummon kanssa. Tämä oli kuitenkin kuollut, joten Vilpo työnsi hänet mereen ja lähti soutamaan kohti horisonttia. Tämän jälkeen ei Vilposta enää koskaan kuultu.
|
|