Valko-otsalepinkäisen löytöohjeita

Ohjeita valko-otsalepinkäisen löytämiseen Virolahden kirkonkylän hautausmaalta

14.8.2026 Klaus Laine löysi valko-otsalepinkäisen Virolahden kirkonkylän hautausmaalta. Edellinen kerta, kun kyseinen lintu on havaittu Suomessa, oli 44 vuotta aiemmin, vuonna 1982. Tällöin lintu kuoli seuraavana päivänä, joten sitä ei ole koskaan ennen ollut mahdollista bongata Suomessa. Lintua ei ollut sen ajan Suomen lintukirjoissa, joten löytäjät eivät heti tienneet mikä laji oli kyseessä. Eräästä kiinalaisesta lintukirjasta tieto löytyi.

20.8.2026 satuin kesälomareissullani viettämään yön Virolahden kirkonkylän hautausmaan parkkipaikalla ja aamulla, kun heräsin, ihmettelin, mistä linnusta kaikki puhuvat. Sitten huomasin, kuinka innoissaan lintuharrastajat olivat, kun lintu löytyi, ja päätin jäädä loppupäiväksi seuraamaan tilannetta. Lopulta päädyin käyttämään loput kesälomastani, eli seuraavat 8 päivää, opetellen linnun vakioreittejä ja aikatauluja, jotta pystyin auttamaan kaikkia paikalle tulleita lintubongareita löytämään eläimen. Omaksi huvikseni ja muistoksi kirjoitan nyt tähän havaintoni. Tiira-lintutietopalvelun mukaan lintu oli vielä kirjoitushetkellä Virolahdella (9.9.2026).

Ohjeet/lepinkäispäiväkirja

Valko-otsalepinkäinen osaa olla yhtä arvaamaton kuin muutkin eläimet ja siksi nämä ohjeet ovat vanhaa tietoa ja näistä saattaa olla enemmän haittaa kuin hyötyä, ohjatessaan etsijää väärään suuntaan. En tiedä muista linnuista mitään ja monet asiat, joita tähän kirjoitan, olen oppinut ja kuullut lintuharrastajilta Virolahdella viettämäni viikon aikana.

Valko-otsalepinkäisen vakiopuut.

Aamut

Valko-otsalepinkäinen heräsi noin klo 6:30-8:05, joskus ehkä aiemminkin, mutta itse en ollut hereillä ennen noita aikoja. Usein herättyään, joko aamuisin tai päiväunilta, se tykkäsi käyttää ääntään. Ääni saattoi olla kutsu tai varoitus, mutta aina samanlainen: kaksi peräkkäistä naksautusta. Ääni oli hyvin samanlainen kuin kirkon kyljessä pesivillä herne- tai pensaskertuilla, mutta tuplana ja hieman voimakkaampana. Aamuisen heräämisen jälkeen lepinkäinen oli usein paikoillaan kaksi tuntia samassa pensaassa lämmitellen auringossa. Useimmiten pensaaksi valikoitui sankarihautojen patsaan ja hautausmaan muurin välinen tummempi pensas, mutta viimeisenä päivänä, jonka olin paikalla, lintu lensi tien yli samankaltaiseen pensaaseen. Kyseinen pensas löytyy, kun hautausmaan "tervetulotapulin" alta tulee ulos parkkipaikalle ja katsoo oikealle tien toisella puolella olevan sinisen tienviitan taakse. Lepinkäinen vietti kaksi tuntia (klo 6:50 - n. 8:50) sieltä löytyvän pensaan kyljessä ja mäntyjen alaoksilla, jonka jälkeen se lensi takaisin hautausmaalle.

Aamupäivät

Kun aamun ensimmäisten tuntien aikana valko-otsalepinkäinen tuntui lähinnä vain paistattelevan auringossa, tämän jälkeen se alkaa saalistaa aktiivisesti. Saalistaessaan lepinkäinen haluaa nähdä suuren alan nurmikkoa. Se nousee yleensä noin 1,5-2 metrin korkeuteen oksalle tai pensaan ulkoreunalle, josta se erottuu jopa 100 metrin päähän hieman kuin lumipallona. Ensimmäisten päivien aikana, kun olin hautausmaalla, lepinkäinen valitse ruokailupaikaksi sankarihautojen patsaan takana olevat matalat kuuset, joiden ylimmiltä oksilta se oli helposti kuvattavissa. Kuitenkin viikkoa myöhemmin lintu ei käynyt näissä puissa enää ollenkaan. Mietimme olisiko syynä ollut nurmikon kuivuminen ja hyönteisten väheneminen. Joku epäili, että lepinkäinen seurasi västäräkkejä, jotka etsivät ruokaa samoilta apajilta. Omien huomioideni mukaan lintu enemmänkin varoi västäräkkejä eikä koskaan laskeutunut aivan niiden viereen. Kerran, kun yksi västäräkki lensi uteliaisuuttaan kurkkaamaan lepinkäistä, se väistyi syvemmälle pensaaseen.

Valko-otsalepinkäinen saalistaa niin, että se syöksyy oksalta maahan tai ilmaan ja ötökän saatuaan palaa samalle oksalle tai melkein samaan paikkaan syömään/sulattelemaan saalistaan noin minuutin ajaksi. Se ei koskaan viivy maassa paria sekuntia kauempaa. Vaihtaessaan puuta lepinkäinen lentää yleensä muutaman metrin korkeudella maasta. Lintubongareille suotuisasti se on useita minuutteja samalla oksalla, kääntäen välillä kylkeään, kuin poseeraten kameralle. Lintu ei ole erityisen arka, varsinkin, jos se näkee lähestyvän henkilön. Kuvaus onnistuu noin 5-10 metrin päästä. Sen sijaan, jos lepinkäisen yllättää kulman takaa, se lennähtää vähän matkaa karkuun. Ollessaan kirkon vieressä olevassa tuijassa, Virolahden lintu lennähti pelästyessään tuijan toiselle puolelle, aina samaa reittiä tuijamuodostelman läpi. Ääniä valko-otsalepinkäinen pelkää vielä vähemmän. Kirkon kellot ja Pertunmarkkinoiden kovaääniset eivät aiheuttaneet siinä mitään näkyvää reaktiota, mutta viimeisenä päivänä, kun huusin linnun sijainnin, se karkasi. Vaikka valko-otsalepinkäinen ei lähde karkuun kuvaajien ollessa 10 metrin päässä, niin se ei uskalla pyydystää ravintoa kuvaajien ja itsensä väliseltä nurkikolta, jos etäisyys on näin pieni.

Ravinnoksi valko-otsalepinkäiselle kelpasivat ilmeisesti hyönteiset. Joku sanoi nähneensä sen syöneen mehiläisen, joku taas sudenkorennon. Itse löysin parkkipaikalta kuolleen mehiläisen, jonka jätin sille ateriaksi, mutta ei kelvannut, vaikka oli kaksi päivää kuin tarjottimella. Joku sanoi lepinkäisen syövän jopa pieni lintuja, mutta Virolahdella tällaista ei näkynyt. Tosin, kyseinen lepinkäinen oli melko pieni, noin aikuisen punatulkun kokoinen, ja kuulemma vasta vuoden ikäinen.

Keskipäivästä iltaan

Keskipäivällä, noin klo 11:30 (huom. ajat vaihtelevat), valko-otsalepinkäinen vetäytyi päivälevolle. Sitä ei juuri koskaan löydetty 2-3 tuntiin. Se oli luultavasti jonkin pensaan tai puun suojissa.

Iltapäivällä noin klo 14:30-15:30 lepinkäinen ilmaantui vielä kerran ruokailemaan. Vaikka linnulla oli vakio-oksat, niin sen aikataulut vaihtelivat suuresti. Aikaisimmillaan se vetäytyi yöpuulle jo ennen klo neljää iltapäivällä. Joskus taas se saattoi olla hyvin aktiivinen vielä koko 16:30-18:30 välisen ajan. Jos olet lintubongari ja haluat nähdä valko-otsalepinkäisen, suosittelen tulemaan hautausmaalle klo 8 aamulla, mutta kuitenkin viimeistään klo 14, jolloin sinulla on vielä ainakin pari tuntia aikaa löytää lintu ennen sen menemistä yöunille.

Illaksi valko-otsalepinkäinen vetäytyi lähes aina kirkon vieressä, sen kaakkoispuolella olevaan 4 puun rykelmään. Sieltä sen löytäminen on huomattavasti vaikeampaa, linnun ollessa piilossa ja hiljaa. Lämpökameralla bongarit löysivät sen kahtena iltana. Linnun yöoksat vaihtelivat alimmillaan parin metrin korkeudesta hyvin lähelle latvaa. Ensimmäisenä iltana lepinkäinen nousi sitä mukaa ylemmäs, kun aurinko laski, jotta pysyi mahdollisimman pitkään auringossa.

Useimmiten, kun yhytimme lepinkäisen sen yöpuusta, lintu pelästyi ja nousi samassa puussa ylemmälle oksalle ja parempaan piiloon, tai joskus lensi muualle.

Parhaat bongauspaikat

Itse tykkäsin kävellä kirkon ympäri aina herättyäni ja lähes aina valko-otsalepinkäinen löytyi näin. Tällä sivulla olevaan kuvaan merkkaamani linnun vakiopuut on hyvä kiertää rauhallisesti noin 10-15 metrin etäisyydeltä. Jos haluat istua paikoillasi, niin kirkon pohjoispuolen rappuset ovat varsinkin aamuisin erinomainen paikka lepinkäisen havaitsemiseen. Niiltä näkee sankarihautojen vieressä olevasta pensaasta sen sivun, jolla lintu useimmiten näyttäytyy, patsaan takana olevat puut sekä osan tuijasta. Aamuisin kirkon raput ja kaikki penkit ovat märkiä yön jäljiltä, joten kannattaa tuoda istuinalusta.

Iltapäivällä paras paikka on kirkon itäisen uloskäynnin lähellä oleva penkki, josta näkee edessään tuijan, johon lepinkäinen päivittäin tuli.

Sää

En huomannut sään vaikuttavan valko-otsalepinkäisen käytökseen suuresti, vaikka esimerkiksi sunnuntaina 23.8. satoi melkein koko päivän. Sateisena päivänä se liikkui hieman vähemmän ja viihtyi pensaan sisällä hieman enemmän.

Bongarit

Valko-otsalepinkäistä kävi joka päivä katsomassa kymmeniä lintubongareita, vaikka otus oli ollut paikalla jo yli viikon. Kuulemma ensimmäisenä päivänä löydön jälkeen paikalla oli ollut jopa 150 henkeä. Viikkoa myöhemmin lauantaina 22.8. laskin, että paikalla kävi päivän aikana noin 40-50 bongaria. Vähiten oli seuraavana päivänä sunnuntaina, vain noin 18 harrastajaa. Lintu tietenkin löytyy helpommin mitä enemmän silmäpareja sitä etsii.

Muut linnut alueella

Lepinkäisen löydettyään monet bongarit lähtivät etsimään muita lähistöltä löytyviä harvinaisempia lintuja. Hautausmaan alueelta löytyy herne- ja/tai pensaskerttuja aivan kirkon kyljessä, sen koillispuolella olevassa pensaassa. Kirkosta kaakkoon, lähellä kohtaa, jossa hautausmaan muurissa on aukko, pesii pähkinänakkeleita. Hautausmaan yllä lensi lähes päivittäin tuuli-, nuoli- ja varpushaukka sekä merikotkia. Myös palokärki sekä valkoselkä- ja harmaapäätikka kävivät hautausmaan alueella. Monet olivat nähneet arosuohaukan tullessaan paikalle. Hieman kauempana, Harvajannimessä, oli nähty riuttatiiroja.

Läheiset lintutornit

Muutaman kilometrin sisällä on useita lintutorneja, jotka näkyvät Google Mapsissa:

Lintulahden lintutorni - Tien loppupäässä on kieltomerkkejä, jotka saattavat olla ajalta, jolloin rakennukset olivat majapaikka tai tätä edeltäneeltä ajalta, jolloin paikalla sijaitsi vanhain-/kunnalliskoti. Netin mukaan alue on yksityisomistuksessa. Tien päästä löytyy parkkipaikka, mutta polku on loppuosasta kasvanut täysin umpeen, joten en kävellyt lintutornille asti.

Pappilanluodon lintutorni - Tänne yritin päästä keskiyöllä kaatosateessa, mutta en löytänyt perille, vaan harhailin kahdelle eri yksityispihalle. Tien päässä auton sai mukavasti ympäri.

Ilkka Hanskin lintulava - Löytyy Google Mapsista nimellä Talniemen lintulava. Lavalle on hyvä kulkureitti, mutta laittaisin silti saappaat. Kun nousin lavalle, lähimmät kurjet karkasivat.

Kolsinpohjan lintutorni - Kulkureitti on sama kuin Ilkka Hanskin lintulavalle, mutta haarautuu lopussa. Näin tornin etäältä, mutta en mennyt sinne, koska olin jättänyt saappaat autoon ja pelkäsin punkkeja.

Arktisen muuton lintutorni - Kulku paikalle on helppoa, mutta torni on turha, koska puut sen ympärillä ovat kasvaneet niin, ettei tornista näe mitään. Lisäksi portaiden askelmat ovat hankalan kapeat ja löin pääni yläosassa. Vieressä on mielenkiintoinen Laurin luontokirkko.

Kellovuoren havainnointiasema - En käynyt täällä, mutta yhden paikallisen lintuharrastajan mukaan siellä on yöpymispaikkoja, joista voi sopia etukäteen.

Muut mukavuudet

Hautausmaan alueella, kirkon eteläpuolella on erillinen, vaalea rakennus, jossa on WC, joka on koko yön auki. Lähimmät lounaspaikat ovat 10 km päässä Virojoella, mutta hautausmaan alueella, vessan lähellä, kasvaa puolukoita. 500 metriä maantietä pohjoiseen tien vieressä on omenapuita, joista omenoita on pudonnut tielle. Jos olet paikalla sunnuntaina, niin kirkonmenojen jälkeen kirkossa on tarjolla kahvia, pullaa ja itse messussa tietysti ehtoollisleipää ja viiniä. Jos haluat tutustua kirkkoon, sakaristoon tai tapulin kirkkomuseoon, niin ystävällinen suntio tai hautausmaan työntekijät avaavat mielellään ovet siksi ajaksi, kun ovat paikalla eli yleensä klo 15 asti.

Parkkipaikalla oli turvallista ja rauhallista yöpyä. Parin kilometrin päässä, Hurpussa, on leirintäalue, josta löytyy suihku ja yöpyminen näin syksyllä maksaa 20 euroa/vuorokausi. Kävin myös läheisellä Leerviikin virkistysalueella, jonka pienen uimarannan kauniista maisemista sain nauttia aivan yksin.

Kummitustarina

Eräänä aamuna hautausmaan parkkipaikalle oli kokoontunut joukko kirkonmiehiä. He olivat tulleet arvioimaan hautausmaan tilaa. Kysyin heiltä, kuinka vanha hautausmaa on ja yksi vastasi, että sitä ei tarkkaan tiedetä. Paikka on luontaisesti aukio ja aiemmin, kun meren pinta oli korkeammalla, meri ympäröi sitä kolmelta suunnalta. Vielä nykyisinkin, kun tulvii, vesi nousee pelloilla hyvin lähelle hautausmaan reunoja. Hän sanoi, että koska sijainti on niin erityinen, on täällä saattanut olla uhraus- ja palvontamenoja jo pakana-aikana.

Kaksi päivää myöhemmin toinen vanha herra kertoi, että aiemmin ihmiset olivat niin taikauskoisia, että kirkkoja rakennettaessa pohjoinen sivu jätettiin ilman ikkunoita, jotta pahat henget eivät päässeet sisään. Valko-otsalepinkäinen kiersi Virolahden kirkon aina itä- ja pohjoispuolelta, ei koskaan etelä- ja lounaispuolelta. Siskoni sanoi, että linnulla lienee päässään omat kartat, joiden mukaan se liikkuu. Erikoinen on kartta linnun päässä, kun se on tullut tänne pohjoiseen asti, vaikka sen pitäisi olla Turkissa. Lintu liikkui eri puissa eri päivinä ja olisi voinut lentää minne tahansa, mutta aina se kuitenkin kiersi kirkkoa, samoin kuin yli 100 pääskystä.

Kirkon eteläportaista noin kolme metriä itään, kohti linnun yöpuuta, on paikka, tasan tietty piste, jossa seisoessamme löysimme linnun viitenä eri iltana. Kuitenkin lintu oli aina eri oksilla ja eri puissa. Aivan kuin se olisi öisin halunnut pitää silmällä juuri sitä paikkaa.

Aioin mennä kesälomallani Saimaalle, mutta juuri, kun olin lähdössä Virolahdelta kohti Lappeenrantaa, minulle soitti henkilö, joka ei ole koskaan ennen soittanut. Hänkin sattui olemaan Virojoella. Tapasimme Grill & Bar Aurorassa ja lähtöni siirtyi myöhemmäksi. Kaksi päivää myöhemmin olin taas juuri lähdössä, kun työkaverini ehdotti, että kävisin vielä Pyterlahden ilmavalvontatornilla ennen lähtöäni. Tämän jälkeen huomasin Google Mapsissa Pyterlahden graniittilouhoksen, Huvisaaren uimarannan ja Keisarin huvipuiston ja näin ajauduin kohti Virolahden kirkonkylää. Olen syntynyt vuonna, jolloin edellinen valko-otsalepinkäinen kävi Suomessa. En ole taikauskoinen, joten en suggeroi itseäni luulemaan, että kohtalo ajoi minut paikalle jonkin pakana-aikaisen lintuhengen esiinmanaajaksi tai ruumiillistumaksi. En myöskään aio sytyttää itseäni tuleen linnun kanssa, vaikka ajoin paikalle autolla, jonka malli on Firebird. Tuntemani romaniverinen selvänäkijä ei myöskään varoittanut minua mistään, joten olen huoletta.

Viimeisenä yönä menin kuitenkin hautausmaalle seisomaan kohtaan, jota lintu valvoi. Nostin katseeni taivaalle, tähtiin, ja sitten käteni. Seisoin siinä noin minuutin. Kävellessäni takaisin autolleni, mietin millaista olisi olla lintu. Kuuntelin kaskaita, mutta aina kun sain nokkani lähelle, niiden siritys loppui, enkä löytänyt yhtäkään.

Seuraavana aamuna, kun valko-otsalepinkäinen näki minut, se lensi heti maantien yli. En ole koskaan aiemmin nähnyt sen poistuvan hautausmaalta. Lepinkäinen katosi näkyvistäni. Vain etääntyvät varoitusäänet kuuluivat vielä hetken aikaa.

Takaisin etusivulle

Ohjeet/lepinkäispäiväkirja
	Valko-otsalepinkäinen osaa olla yhtä arvaamaton kuin muutkin eläimet ja siksi nämä ohjeet ovat vanhaa tietoa ja näistä saattaa olla enemmän haittaa kuin hyötyä, ohjatessaan etsijää väärään suuntaan. En tiedä muista linnuista mitään ja monet asiat, joita tähän kirjoitan, olen oppinut ja kuullut lintuharrastajilta Virolahdella viettämäni viikon aikana.

	Valko-otsalepinkäisen vakiopuut.
	Aamut
	Valko-otsalepinkäinen heräsi noin klo 6:30-8:05, joskus ehkä aiemminkin, mutta itse en ollut hereillä ennen noita aikoja. Usein herättyään, joko aamuisin tai päiväunilta, se tykkäsi käyttää ääntään. Ääni saattoi olla kutsu tai varoitus, mutta aina samanlainen: kaksi peräkkäistä naksautusta. Ääni oli hyvin samanlainen kuin kirkon kyljessä pesivillä herne- tai pensaskertuilla, mutta tuplana ja hieman voimakkaampana. Aamuisen heräämisen jälkeen lepinkäinen oli usein paikoillaan kaksi tuntia samassa pensaassa lämmitellen auringossa. Useimmiten pensaaksi valikoitui sankarihautojen patsaan ja hautausmaan muurin välinen tummempi pensas, mutta viimeisenä päivänä, jonka olin paikalla, lintu lensi tien yli samankaltaiseen pensaaseen. Kyseinen pensas löytyy, kun hautausmaan "tervetulotapulin" alta tulee ulos parkkipaikalle ja katsoo oikealle tien toisella puolella olevan sinisen tienviitan taakse. Lepinkäinen vietti kaksi tuntia (klo 6:50 - n. 8:50) sieltä löytyvän pensaan kyljessä ja mäntyjen alaoksilla, jonka jälkeen se lensi takaisin hautausmaalle.
	Aamupäivät
	Kun aamun ensimmäisten tuntien aikana valko-otsalepinkäinen tuntui lähinnä vain paistattelevan auringossa, tämän jälkeen se alkaa saalistaa aktiivisesti. Saalistaessaan lepinkäinen haluaa nähdä suuren alan nurmikkoa. Se nousee yleensä noin 1,5-2 metrin korkeuteen oksalle tai pensaan ulkoreunalle, josta se erottuu jopa 100 metrin päähän hieman kuin lumipallona. Ensimmäisten päivien aikana, kun olin hautausmaalla, lepinkäinen valitse ruokailupaikaksi sankarihautojen patsaan takana olevat matalat kuuset, joiden ylimmiltä oksilta se oli helposti kuvattavissa. Kuitenkin viikkoa myöhemmin lintu ei käynyt näissä puissa enää ollenkaan. Mietimme olisiko syynä ollut nurmikon kuivuminen ja hyönteisten väheneminen. Joku epäili, että lepinkäinen seurasi västäräkkejä, jotka etsivät ruokaa samoilta apajilta. Omien huomioideni mukaan lintu enemmänkin varoi västäräkkejä eikä koskaan laskeutunut aivan niiden viereen. Kerran, kun yksi västäräkki lensi uteliaisuuttaan kurkkaamaan lepinkäistä, se väistyi syvemmälle pensaaseen. Valko-otsalepinkäinen saalistaa niin, että se syöksyy oksalta maahan tai ilmaan ja ötökän saatuaan palaa samalle oksalle tai melkein samaan paikkaan syömään/sulattelemaan saalistaan noin minuutin ajaksi. Se ei koskaan viivy maassa paria sekuntia kauempaa. Vaihtaessaan puuta lepinkäinen lentää yleensä muutaman metrin korkeudella maasta. Lintubongareille suotuisasti se on useita minuutteja samalla oksalla, kääntäen välillä kylkeään, kuin poseeraten kameralle. Lintu ei ole erityisen arka, varsinkin, jos se näkee lähestyvän henkilön. Kuvaus onnistuu noin 5-10 metrin päästä. Sen sijaan, jos lepinkäisen yllättää kulman takaa, se lennähtää vähän matkaa karkuun. Ollessaan kirkon vieressä olevassa tuijassa, Virolahden lintu lennähti pelästyessään tuijan toiselle puolelle, aina samaa reittiä tuijamuodostelman läpi. Ääniä valko-otsalepinkäinen pelkää vielä vähemmän. Kirkon kellot ja Pertunmarkkinoiden kovaääniset eivät aiheuttaneet siinä mitään näkyvää reaktiota, mutta viimeisenä päivänä, kun huusin linnun sijainnin, se karkasi. Vaikka valko-otsalepinkäinen ei lähde karkuun kuvaajien ollessa 10 metrin päässä, niin se ei uskalla pyydystää ravintoa kuvaajien ja itsensä väliseltä nurkikolta, jos etäisyys on näin pieni. Ravinnoksi valko-otsalepinkäiselle kelpasivat ilmeisesti hyönteiset. Joku sanoi nähneensä sen syöneen mehiläisen, joku taas sudenkorennon. Itse löysin parkkipaikalta kuolleen mehiläisen, jonka jätin sille ateriaksi, mutta ei kelvannut, vaikka oli kaksi päivää kuin tarjottimella. Joku sanoi lepinkäisen syövän jopa pieni lintuja, mutta Virolahdella tällaista ei näkynyt. Tosin, kyseinen lepinkäinen oli melko pieni, noin aikuisen punatulkun kokoinen, ja kuulemma vasta vuoden ikäinen.
	Keskipäivästä iltaan
	Keskipäivällä, noin klo 11:30 (huom. ajat vaihtelevat), valko-otsalepinkäinen vetäytyi päivälevolle. Sitä ei juuri koskaan löydetty 2-3 tuntiin. Se oli luultavasti jonkin pensaan tai puun suojissa. Iltapäivällä noin klo 14:30-15:30 lepinkäinen ilmaantui vielä kerran ruokailemaan. Vaikka linnulla oli vakio-oksat, niin sen aikataulut vaihtelivat suuresti. Aikaisimmillaan se vetäytyi yöpuulle jo ennen klo neljää iltapäivällä. Joskus taas se saattoi olla hyvin aktiivinen vielä koko 16:30-18:30 välisen ajan. Jos olet lintubongari ja haluat nähdä valko-otsalepinkäisen, suosittelen tulemaan hautausmaalle klo 8 aamulla, mutta kuitenkin viimeistään klo 14, jolloin sinulla on vielä ainakin pari tuntia aikaa löytää lintu ennen sen menemistä yöunille. Illaksi valko-otsalepinkäinen vetäytyi lähes aina kirkon vieressä, sen kaakkoispuolella olevaan 4 puun rykelmään. Sieltä sen löytäminen on huomattavasti vaikeampaa, linnun ollessa piilossa ja hiljaa. Lämpökameralla bongarit löysivät sen kahtena iltana. Linnun yöoksat vaihtelivat alimmillaan parin metrin korkeudesta hyvin lähelle latvaa. Ensimmäisenä iltana lepinkäinen nousi sitä mukaa ylemmäs, kun aurinko laski, jotta pysyi mahdollisimman pitkään auringossa. Useimmiten, kun yhytimme lepinkäisen sen yöpuusta, lintu pelästyi ja nousi samassa puussa ylemmälle oksalle ja parempaan piiloon, tai joskus lensi muualle.
	Parhaat bongauspaikat
	Itse tykkäsin kävellä kirkon ympäri aina herättyäni ja lähes aina valko-otsalepinkäinen löytyi näin. Tällä sivulla olevaan kuvaan merkkaamani linnun vakiopuut on hyvä kiertää rauhallisesti noin 10-15 metrin etäisyydeltä. Jos haluat istua paikoillasi, niin kirkon pohjoispuolen rappuset ovat varsinkin aamuisin erinomainen paikka lepinkäisen havaitsemiseen. Niiltä näkee sankarihautojen vieressä olevasta pensaasta sen sivun, jolla lintu useimmiten näyttäytyy, patsaan takana olevat puut sekä osan tuijasta. Aamuisin kirkon raput ja kaikki penkit ovat märkiä yön jäljiltä, joten kannattaa tuoda istuinalusta. Iltapäivällä paras paikka on kirkon itäisen uloskäynnin lähellä oleva penkki, josta näkee edessään tuijan, johon lepinkäinen päivittäin tuli.
	Sää
	En huomannut sään vaikuttavan valko-otsalepinkäisen käytökseen suuresti, vaikka esimerkiksi sunnuntaina 23.8. satoi melkein koko päivän. Sateisena päivänä se liikkui hieman vähemmän ja viihtyi pensaan sisällä hieman enemmän.
	Bongarit
	Valko-otsalepinkäistä kävi joka päivä katsomassa kymmeniä lintubongareita, vaikka otus oli ollut paikalla jo yli viikon. Kuulemma ensimmäisenä päivänä löydön jälkeen paikalla oli ollut jopa 150 henkeä. Viikkoa myöhemmin lauantaina 22.8. laskin, että paikalla kävi päivän aikana noin 40-50 bongaria. Vähiten oli seuraavana päivänä sunnuntaina, vain noin 18 harrastajaa. Lintu tietenkin löytyy helpommin mitä enemmän silmäpareja sitä etsii.
	Muut linnut alueella
	Lepinkäisen löydettyään monet bongarit lähtivät etsimään muita lähistöltä löytyviä harvinaisempia lintuja. Hautausmaan alueelta löytyy herne- ja/tai pensaskerttuja aivan kirkon kyljessä, sen koillispuolella olevassa pensaassa. Kirkosta kaakkoon, lähellä kohtaa, jossa hautausmaan muurissa on aukko, pesii pähkinänakkeleita. Hautausmaan yllä lensi lähes päivittäin tuuli-, nuoli- ja varpushaukka sekä merikotkia. Myös palokärki sekä valkoselkä- ja harmaapäätikka kävivät hautausmaan alueella. Monet olivat nähneet arosuohaukan tullessaan paikalle. Hieman kauempana, Harvajannimessä, oli nähty riuttatiiroja.
	Läheiset lintutornit
	Muutaman kilometrin sisällä on useita lintutorneja, jotka näkyvät Google Mapsissa: Lintulahden lintutorni - Tien loppupäässä on kieltomerkkejä, jotka saattavat olla ajalta, jolloin rakennukset olivat majapaikka tai tätä edeltäneeltä ajalta, jolloin paikalla sijaitsi vanhain-/kunnalliskoti. Netin mukaan alue on yksityisomistuksessa. Tien päästä löytyy parkkipaikka, mutta polku on loppuosasta kasvanut täysin umpeen, joten en kävellyt lintutornille asti. Pappilanluodon lintutorni - Tänne yritin päästä keskiyöllä kaatosateessa, mutta en löytänyt perille, vaan harhailin kahdelle eri yksityispihalle. Tien päässä auton sai mukavasti ympäri. Ilkka Hanskin lintulava - Löytyy Google Mapsista nimellä Talniemen lintulava. Lavalle on hyvä kulkureitti, mutta laittaisin silti saappaat. Kun nousin lavalle, lähimmät kurjet karkasivat. Kolsinpohjan lintutorni - Kulkureitti on sama kuin Ilkka Hanskin lintulavalle, mutta haarautuu lopussa. Näin tornin etäältä, mutta en mennyt sinne, koska olin jättänyt saappaat autoon ja pelkäsin punkkeja. Arktisen muuton lintutorni - Kulku paikalle on helppoa, mutta torni on turha, koska puut sen ympärillä ovat kasvaneet niin, ettei tornista näe mitään. Lisäksi portaiden askelmat ovat hankalan kapeat ja löin pääni yläosassa. Vieressä on mielenkiintoinen Laurin luontokirkko. Kellovuoren havainnointiasema - En käynyt täällä, mutta yhden paikallisen lintuharrastajan mukaan siellä on yöpymispaikkoja, joista voi sopia etukäteen.
	Muut mukavuudet
	Hautausmaan alueella, kirkon eteläpuolella on erillinen, vaalea rakennus, jossa on WC, joka on koko yön auki. Lähimmät lounaspaikat ovat 10 km päässä Virojoella, mutta hautausmaan alueella, vessan lähellä, kasvaa puolukoita. 500 metriä maantietä pohjoiseen tien vieressä on omenapuita, joista omenoita on pudonnut tielle. Jos olet paikalla sunnuntaina, niin kirkonmenojen jälkeen kirkossa on tarjolla kahvia, pullaa ja itse messussa tietysti ehtoollisleipää ja viiniä. Jos haluat tutustua kirkkoon, sakaristoon tai tapulin kirkkomuseoon, niin ystävällinen suntio tai hautausmaan työntekijät avaavat mielellään ovet siksi ajaksi, kun ovat paikalla eli yleensä klo 15 asti. Parkkipaikalla oli turvallista ja rauhallista yöpyä. Parin kilometrin päässä, Hurpussa, on leirintäalue, josta löytyy suihku ja yöpyminen näin syksyllä maksaa 20 euroa/vuorokausi. Kävin myös läheisellä Leerviikin virkistysalueella, jonka pienen uimarannan kauniista maisemista sain nauttia aivan yksin.
	Kummitustarina
	Eräänä aamuna hautausmaan parkkipaikalle oli kokoontunut joukko kirkonmiehiä. He olivat tulleet arvioimaan hautausmaan tilaa. Kysyin heiltä, kuinka vanha hautausmaa on ja yksi vastasi, että sitä ei tarkkaan tiedetä. Paikka on luontaisesti aukio ja aiemmin, kun meren pinta oli korkeammalla, meri ympäröi sitä kolmelta suunnalta. Vielä nykyisinkin, kun tulvii, vesi nousee pelloilla hyvin lähelle hautausmaan reunoja. Hän sanoi, että koska sijainti on niin erityinen, on täällä saattanut olla uhraus- ja palvontamenoja jo pakana-aikana. Kaksi päivää myöhemmin toinen vanha herra kertoi, että aiemmin ihmiset olivat niin taikauskoisia, että kirkkoja rakennettaessa pohjoinen sivu jätettiin ilman ikkunoita, jotta pahat henget eivät päässeet sisään. Valko-otsalepinkäinen kiersi Virolahden kirkon aina itä- ja pohjoispuolelta, ei koskaan etelä- ja lounaispuolelta. Siskoni sanoi, että linnulla lienee päässään omat kartat, joiden mukaan se liikkuu. Erikoinen on kartta linnun päässä, kun se on tullut tänne pohjoiseen asti, vaikka sen pitäisi olla Turkissa. Lintu liikkui eri puissa eri päivinä ja olisi voinut lentää minne tahansa, mutta aina se kuitenkin kiersi kirkkoa, samoin kuin yli 100 pääskystä. Kirkon eteläportaista noin kolme metriä itään, kohti linnun yöpuuta, on paikka, tasan tietty piste, jossa seisoessamme löysimme linnun viitenä eri iltana. Kuitenkin lintu oli aina eri oksilla ja eri puissa. Aivan kuin se olisi öisin halunnut pitää silmällä juuri sitä paikkaa. Aioin mennä kesälomallani Saimaalle, mutta juuri, kun olin lähdössä Virolahdelta kohti Lappeenrantaa, minulle soitti henkilö, joka ei ole koskaan ennen soittanut. Hänkin sattui olemaan Virojoella. Tapasimme Grill & Bar Aurorassa ja lähtöni siirtyi myöhemmäksi. Kaksi päivää myöhemmin olin taas juuri lähdössä, kun työkaverini ehdotti, että kävisin vielä Pyterlahden ilmavalvontatornilla ennen lähtöäni. Tämän jälkeen huomasin Google Mapsissa Pyterlahden graniittilouhoksen, Huvisaaren uimarannan ja Keisarin huvipuiston ja näin ajauduin kohti Virolahden kirkonkylää. Olen syntynyt vuonna, jolloin edellinen valko-otsalepinkäinen kävi Suomessa. En ole taikauskoinen, joten en suggeroi itseäni luulemaan, että kohtalo ajoi minut paikalle jonkin pakana-aikaisen lintuhengen esiinmanaajaksi tai ruumiillistumaksi. En myöskään aio sytyttää itseäni tuleen linnun kanssa, vaikka ajoin paikalle autolla, jonka malli on Firebird. Tuntemani romaniverinen selvänäkijä ei myöskään varoittanut minua mistään, joten olen huoletta. Viimeisenä yönä menin kuitenkin hautausmaalle seisomaan kohtaan, jota lintu valvoi. Nostin katseeni taivaalle, tähtiin, ja sitten käteni. Seisoin siinä noin minuutin. Kävellessäni takaisin autolleni, mietin millaista olisi olla lintu. Kuuntelin kaskaita, mutta aina kun sain nokkani lähelle, niiden siritys loppui, enkä löytänyt yhtäkään. Seuraavana aamuna, kun valko-otsalepinkäinen näki minut, se lensi heti maantien yli. En ole koskaan aiemmin nähnyt sen poistuvan hautausmaalta. Lepinkäinen katosi näkyvistäni. Vain etääntyvät varoitusäänet kuuluivat vielä hetken aikaa.